Toimijat

Kuntakumppanit

Valtakunnalliset yhteistyökumppanit

Muistikoordinaattoriverkosto

Valtakunnalliseen Suomen muistiasiantuntijat ry:n koordinoimaan kuuluu lähes sata muistikoordinaattoria eri kunnista. Muistikoordinaattorit ovat keskeisiä toimijoita muistisairaan ihmisen ja hänen läheistensä ohjauksessa ja neuvonnassa, itsemääräämisoikeuden kysymyksissä sekä oikeudellisen toimintakyvyn heikentymiseen varautumisen tukemisessa.
Projekti koordinoi verkostoa 2014-2016. Verkoston korkea osaaminen ja asiantuntemus vahvistivat projektin kehittämistyötä. Verkostolla oli myös merkittävä rooli projektin tulosten ja tuotosten levittämisessä ympäri maan.

Maistraatit

Maistraatit holhousviranomaisena ovat merkittävä toimija edunvalvontavaltuutuksen ja edunvalvonnan prosesseissa ja olivat täten tärkeä yhteistyökumppani projektin kehittämistyössä. Maistraattien edustajat ympäri maan sitoutuivat yhteistyöhön, olivat mukana kehittämässä materiaaleja, työvälineitä ja hyviä käytäntöjä. Maistraateilla oli myös merkittävä rooli projektin tulosten ja tuotesten levittämisessä ympäri maan.

Muut

Anna Mäki-Petäjä-Leinonen (OTT, perheoikeuden dos.) Helsingin yliopistosta: juridinen konsultaatio ja koulutus, materiaaliyhteistyö, ohjausryhmän jäsenyys
Edunvalvontavaltuutus ry: koulutus ja materiaaliyhteistyö
: ohjausryhmän jäsenyys
: ohjausryhmän puheenjohtajuus
: materiaaliyhteistyö, ohjausryhmän jäsenyys
: projektin suunnittelu, koulutus, ohjausryhmän jäsenyys
Oikeusministeriössä toimiva yleisen edunvalvonnan kehittämistyöryhmä

Ohjausryhmä

Projektin ohjausryhmä seurasi ja arvioi projektin etenemistä, toimi projektin asiantuntijatukena sekä levitti projektin tuottamaa tietoa, tuotoksia ja tuloksia omille verkostoilleen. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimi johtaja Päivi Topo Ikäinstituutista.
Projektin ohjausryhmän jäsenet
Projektin ohjausryhmän jäsenetmedia-files/Projektin ohjausryhmn jsenet nettiin.pdf
KehitämmeMuistisairaan ihmisen edunvalvonta 2013–2016Toimijat
Suomen muistiasiantuntijat ry
– muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnista huolehtiville
Fredriksberginkatu 2
00240 Helsinki
(09) 454 28 48
Toteutus:MetaVisual CMSVisuaalinen ilme:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2013 - 2017 Suomen muistiasiantuntijat ry