ETNIMU-projektin eteneminen

Projekti on kolmivuotinen. Tässä kuvataan projektin yksityiskohtainen eteneminen, jotta projektin kulkua ja tuotoksia voi seurata.

2015 Projektin ja siihen kuuluvan ryhmätoiminnan käynnistäminen

Projektin alkaessa tärkeää oli määrittää ja löytää projektin yhteistyökumppanit. Heidän kauttaan luotiin muun muassa yhteydet kurssitoimintaan osallistuviin ryhmiin. Yhteistyökumppanit ja verkostot ovatkin olleet tärkeässä roolissa projektin alusta saakka.
Projektille perustettiin oma sivusto Suomen muistiasiantuntijat ry:n kotisivuille. Projektin alkamisesta levitettiin laajasti tietoa kohderyhmät tavoittavissa tapahtumissa, ja projektin esitteet (2500 esitteen painos) painettiin neljälle eri kielelle.
Projektin alkuvaiheessa, kevät–kesä 2015, kehitettiin yhteistyökumppaneiden kanssa projektin keskeistä tavoitetta – kurssitoiminta eri etnistaustaisille ryhmille.
Tapaamisissa puhuttiin ryhmäläisten äidinkielellä aivoterveydestä aiheittain, ottaen huomioon ryhmäläisten kulttuuritaustat ja erityispiirteet. Tapaamisten aiheista julkaistiin kuukausittain infolehti eri kieliryhmille – suomeksi, viroksi, venäjäksi sekä somaliksi. on tarkoitettu etnistaustaisille iäkkäille sekä ryhmien ohjaajille. Kurssitoiminnan sisältö suunniteltiin yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Myös ryhmien ohjaajat, vapaaehtoiset, alan opiskelijat sekä tulkit osallistuivat toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Alkuperäisenä ajatuksena oli, että tietoa aivoterveydestä ja sen edistämisestä voitaisiin levittää laajemminkin pääkaupunkiseudulla. Esteeksi muodostuivat kuitenkin osallistujien tapaamisiin matkustaminen sekä henkilöstöresurssien puute. Helsingin ulkopuolelta tulevien osallistujien matkakuluja ei olisi pystytty korvaamaan, eikä projektissa olevilla työntekijöillä olisi ollut mahdollisuutta paneutua niin monen ryhmän vetämiseen. Haasteet havaittiin jo projektin alkuvaiheessa, jolloin suunnitelmia pystyttiin vielä muuttamaan.
Aivoterveyttä edistävä ryhmätoiminta alkoi lokakuussa 2015, ja tapaamisia pidettiin kerran kuukaudessa 10 kuukauden ajan, jatkuen vuodelle 2016. Ryhmätoiminnasta kerättiin sekä suullista että kirjallista palautetta.
Johtuen yhteistyökumppaneiden innostuneisuudesta sekä iäkkäiden tarpeesta saada tietoa aivoterveyden edistämisestä, aloitettiin ryhmätoiminta samaan aikaan kaikkien ryhmien kanssa. Alun perin toiminta oli tarkoitus aloittaa vain viron- ja venäjänkielisille sekä venäjänkielisille omaishoitajille. Somalinkielisten ja romaniväestön kanssa suunniteltiin alustavasti vain tiedonkeruuta ja kartoitusta. Koska toiminta aloitettiin kaikkien ryhmien kanssa samanaikaisesti, sai projekti lisää vertailukelpoista materiaalia. Projektin lopputuotoksista ja -tuloksista tulee täten myös laajempia ja kattavampia.
Etnistaustaisten ryhmiä tuli toimintaan mukaan yhteensä kuusi: Helsingissä toimivia ryhmiä olivat somalinkielisten naisten ryhmä, romaniryhmä, vironkielisten ryhmä, venäjänkielisten ryhmä sekä venäjänkielisten muistisairaiden omaishoitajien ryhmä. Helsingissä toimivan venäjänkielisten ryhmän lisäksi myös Kotkassa aloitettiin venäjänkielisten ryhmän toiminta.
Kotkassa ei ollut valmiiksi muodostunutta venäjänkielisten ryhmää, vaan se muodostui kurssitoimintaa varten. Ryhmän muodostamisessa mukana olivat Kotkan Muistiluotsi ja Eduhouse-ammattikoulun venäjänkieliset opiskelijat. Ryhmä sai kokoontumistilat Kotkan Korttelikotiyhdistys ry:n tiloista.
Somalinaisten ryhmään saatiin yhteys Kantti ry:n luotsaaman Jade-projektin kautta.

2016 Projektin toinen toimintavuosi

Vuonna 2016 jatkettiin edellisvuonna aloitettua kurssitoimintaa.
Viron- ja venäjänkielisten ikääntyneiden ihmisten parissa toiminta jatkui, ja toimintaa eriytettiin kohderyhmät huomioiden sekä tiivistäen yhteyksiä somalinkielisiin ja romaniväestön yhdistyksiin ja niiden projekteihin. Keväällä 2016 oli seitsemän ryhmätapaamista, ja ne jatkuivat syksyllä 2016. Tapaamisiin osallistuivat myös toiminnassa mukana olevat tulkit ja opiskelijat, jotta vertailukelpoista materiaalia saatiin koottua mahdollisimman kattavasti.
Vuonna 2016 toteutettiin koulutuksia eri etnistaustaisten ryhmien ohjaajille, vapaaehtoisille, alan opiskelijoille sekä sosiaalialan ammattilaisille. Koulutuksiin osallistuivat myös toiminnassa mukana olleet tulkit ja opiskelijat.
Marraskuussa 2016 järjestettiin seminaari sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Seminaarissa raportoitiin ryhmistä saadut havainnot eri kulttuuritaustat huomioivasta toiminnasta ja siitä, mitä kulttuurisensitiivisyys tarkoittaa käytännön työn kannalta. Seminaarin sisältö toteutettiin kansainvälisyys ja etnistaustaisuus mielessä pitäen, ja päivän aiheita olivat muun muassa aivoterveyden edistäminen, kulttuurisensitiivisyys ja kohtaaminen sekä ENIEC-verkoston käytännön kokemukset Hollannista. Seminaarin ohjelman näet .
Seminaarista on koostettu sekä teksti- että videomuotoiset tiivistelmät. Tiivistelmät löydät projektin .
Raportista ja ryhmätoiminnoista kerätyistä palautteista kootaan projektin lopputuotokseksi käytännön opas kulttuurisensitiivisestä aivoterveydestä.
Aivoterveyttä ylläpitäviä ja edistäviä harjoituksia sisältävä Harjoituksia aivojen aktivointiin -opas julkaistiin loppuvuodesta 2016. Opas on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille, ja se on julkaistu neljällä eri kielellä toiminnassa mukana olleiden ryhmien mukaisesti: suomeksi, viroksi, venäjäksi ja somaliksi. Suomenkielisen Harjoituksia aivojen aktivointiin -oppaan voit tilata .

2017 Projektin viimeinen toimintavuosi

Vuoden 2017 alkaessa käynnistyi projektin viimeinen toimintavuosi.
Tulevana keväänä Harjoituksia aivojen aktivointiin -opas saa jatko-osan, Harjoituksia aivojen aktivointiin 2. Toinen opas sisältää kirjallisia aivotreeniharjoituksia, joita voidaan esimerkiksi tehdä yhdessä etnistaustaisten ryhmätoiminnassa ohjaajan johdolla. Opas julkaistaan suomeksi, viroksi ja venäjäksi huhtikuussa; somalinkielinen opas julkaistaan myöhemmin vuonna 2017.
Keväällä julkaistaan myös ryhmänohjaajille suunnattu teos Aivoterveyttä edistämään! Opas ryhmänohjaajalle. Opas kokoaa ETNIMU-projektin kurssitoiminnan teemat helppolukuiseksi kokonaisuudeksi, jonka avulla ryhmänohjaajat voivat aloittaa aivoterveyttä edistävän kurssitoiminnan omissa ryhmissään. Opas on tarkoitettu myös etnistaustaisille ikääntyville, joita oman aivoterveyden edistäminen ja muistiin liittyvät asiat kiinnostavat. Oppaasta julkaistaan neljä eri kieliversiota: suomeksi, viroksi, venäjäksi ja somaliksi.
Projektia ja sen tuloksia tullaan markkinoimaan valtakunnallisesti. Vuonna 2017 tullaan järjestämään valtakunnallinen luentojen sarja, jolloin projektin työntekijät vierailevat eri kaupungeissa kertomassa projektista ja sen tuloksista. Tapahtumat on suunnattu etnistaustaisille iäkkäille sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä alan opiskelijoille. Käyntejä tehdään myös kutsusta, eli projektin työntekijät on mahdollista tilata omaan kaupunkiin puhumaan, mikäli aihe kiinnostaa!
Projektin lopullinen tuotos, raporttimainen opas, julkaistaan 3.10.2017. Oppaaseen kootaan kattavasti tietoa projektin kulusta ja tuloksista. Opas on suunnattu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä alan opiskelijoille. Lisätiedot oppaan julkaisusta ja tilauksesta täsmentyvät myöhemmin.
KehitämmeETNIMU-projekti 2015-2017Eteneminen (ETNIMU)
Suomen muistiasiantuntijat ry
– muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnista huolehtiville
Fredriksberginkatu 2
00240 Helsinki
(09) 454 28 48
Toteutus:MetaVisual CMSVisuaalinen ilme:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2013 - 2017 Suomen muistiasiantuntijat ry